maailmanlopun meininki.

Koska nyt on virallisesti syksy niin voi puhua enemmän syksyjutuista. Esimerkiksi vaikka siitä, että joka vuosi iltapäivälehdissä listataan parhaita kesäkaupunkeja ja ikinä ei kukaan uutisoi, että mihin kaupunkiin kannattaa ehdottomasti matkustaa marraskuussa. Kyllä minusta se olisi uutisoimisen arvoinen juttu, jos joku paikka on oikeasti käymisen arvoinen keskellä sateisinta ja pimeintä syksyä. Onko oikeasti niin, että parasta mitä voi marraskuussa tehdä on pysyä kotona?

Kesäkuussa kirjoitin päiväkirjaani, että kesä ei tunnu kesältä, mutta se ei myöskään tunnu ei-kesältä. Näin kesän päätyttyä voisin kirjoittaa päiväkirjaan tilannepäivityksen, että kyllä se kesä sitten lopulta tuntui kesältä. Kesä oli hyvä. Ehdin tehdä vaikka mitä. Näin monta auringonlaskua ja yhden auringonnousun ja kävin olympiastadionilla Coldplayn konsertissa ja viimeinkin siinä kodin läheisessä lättypaarissa syömässä lettuja (oli hyviä). Ei kai kesältä olisi voinut enempää toivoa.

Kynttilöitä en ole ehtinyt vielä polttaa. Tulitikut loppui kesällä enkä ole saanut aikaiseksi ostaa uusia. Toisaalta se on hyvä juttu. Tuntuu vähän surulliselta polttaa kauniita kynttilöitä, koska sitten ne katoaa. Siinä on kyllä jotain symbolista, sanotaanhan, että kauneus on katoavaista ja silleen. Kynttilöistä sen huomaa.

Keskiviikkona oli niin sankka sumu, että luulin maailmanlopun saapuneen. Aamupäivällä ikkunasta ulos katsoessa en nähnyt viereisen mäen päällä olevia puita ollenkaan ja rannalla kävelyllä en nähnyt koko mäkeä enkä sen enempää järveäkään. Näsinneulakin joutui sumun nielaisemaksi. Tuntuukohan vuoristossa asuvista tältä silloin, kun pilvet ovat niin matalalla ettei vuorten huippuja näe ollenkaan. Tai no, vuorten läheisyydessä asuvat eivät kyllä ehkä pelkää säännöllisesti maailmanloppua. Iltapäivän puolella sumukerros onneksi hälveni ja auringonpaiste tuli kunnolla näkyviin. Lämmintäkin oli, eikä yhtään tuntunut syksyltä. Puissa oli kyllä jo keltaisia lehtiä.

Torstaikävelyllä juuri ennen auringonlaskua ihastelin miten kauniin turkoosilta Näsijärvi näytti. Veden väri ja kauempana seilaavat purjeveneet saivat kuvittelemaan, että kävelin jossain Välimeren rannalla enkä Tampereella. Hassua, miten Tampere voi muutaman päivän aikana tuoda mieleen sekä vuoristot että Välimeren. Kertakaikkisen kansainvälinen tunnelma täällä. Lenkkimaisemat olivat mitä mainioimmat, mutta poluilla kuhiseva ruuhka kyllä laski ikävästi tunnelmaa. Jostain syystä puoli Tamperetta oli iltalenkillä samassa paikassa samaan aikaan. Usein saa lenkkeillä ihan kaksin omien ajatusten kanssa, mutta eilen ei saanut. Kauhean raskasta asua kaupungissa, kun täällä on muitakin ihmisiä.

Ainiin ja Etsijöistä tulee uusi tuotantokausi. Varmaan viikon tärkein uutinen.