vuoden 2024 kirjasuosikit.

Vuonna 2024 luin 26 kirjaa. Luin siis 25 kirjaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Olen aika varma, että luin edellisvuonna yhden kirjan, vaikka en muista että mikä kirja se mahdollisesti oli. Ehkä joku dekkari isin ja maman kirjahyllystä. Vuoden 2024 lukulistalle mahtui paljon hyviä kirjoja. On vaikeaa laittaa niitä paremmuusjärjestykseen. Laitoin kuitenkin. Tai ainakin valitsin suositeltavaksi viisi kirjaa, vaikka olisin voinut helposti suositella vaikka kymmentä. Nämä eivät ole mitenkään järjestyksessä muuten, paitsi että säästin suosikkini viimeiseksi.

1. Ylpeys ja ennakkoluulo

Keväällä katsottuani Netflixistä Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuvan ehkä neljättä kertaa, keksin, että sen voisi lukea myös kirjana. Ja niin tein. Elokuvan nähneenä tarinan juoni oli jo jokseenkin tuttu ja odotin kirjalta paljon, koska pidän myös siitä tehdystä elokuvasta. Toisaalta epäilin Ylpeyden ja ennakkoluulon olevan vähän vaikealukuinen ja puuduttavaa luettavaa. Olin epäilyjeni kanssa onneksi melko väärässä. Alussa olin hetkittäin hukassa henkilöistä ja siitä kenestä puhutaan, mutta kun tarinassa pääsi vauhtiin se suorastaan imaisi mukaansa ja uppouduin pitkiksi ajoiksi kerrallaan kirjan pariin. Ylpeys ja ennakkoluulo kätki sisäänsä hauskaa ja nokkelaa sanailua, persoonallisia henkilöhahmoja ja oivallisia huomioita aikansa ihmisistä (hyvässä ja pahassa). Kirja kertoi Bennetin perheen viidestä tyttärestä ja heidän rakkauselämästään ja erilaisista lähestymistavoista ihmissuhteisiin. Jos pitäisi kuvailla kirjaa yhdellä sanalla, sanoisin sen olleen viihdyttävä. Ehkä sillä uudella suomennoksellakin oli merkitystä viihdyttävyyteen ja positiiviseen lukukokemukseen. (Oikeasti kyllä valitsin juuri sen suomennoksen hurmaavan vaaleanpunaisen kannen enkä loistavan suomennoksen takia.) Annan Ylpeydelle ja ennakkoluulolle arvosanaksi 5/5 vaikka en lukemiani kirjoja varsinaisesti arvostelekaan ja aion suositella sitä loppuelämäni ajan kaikille kirjasuosituksia kysyville.

2. Akhilleen laulu

Minusta kreikkalainen mytologia on hyvin kiehtovaa ja ehkä juuri siksi odotin niin kovasti Madeline Millerin kirjojen lukemista. Ensimmäiseksi lukemani auringonjumala Helioksen hylkiötyttären Kirken tarina oli todella hyvä, mutta se ei vedä vertoja Akhilleen laululle. Homeroksen Iliakseen (Iliaaseen?) pohjautuva Akhilleen laulu on kuvaus Troijan sodasta ja kahden pojan kasvutarinasta lapsista sotasankareiksi ja ystävyksistä rakastavaisiksi. Patrokles on pettymys isälleen, Akhilleus oli legenda jo syntyessään. Kirjassa eletään maailmassa, jossa homoseksuaalisuus ei lähtökohtaisesti ole hyväksyttyä ja jossa jumalat ovat päättäneet Akhilleen kohtalon etukäteen. Päähenkilöt Patrokles ja Akhilleus tekevät kaikkensa pitkittääkseen yhteistä aikaansa, jonka traaginen loppu häämöttää suoraan heidän edessään. Minäkin yritin kaikin keinoin pitkittää aikaani kirjan parissa, sillä tiesin sen loppuvan surullisesti ja välttelin lopun kohtaamista pitkän aikaa. Olen iloinen että luin kirjan lopulta loppuun, vaikka se olikin loppua kohden juuri niin musertava (tai sielua raastava, kuten kirjoitin päiväkirjaani) kuin odotinkin. Kirjasta tuli heti yksi suosikeistani ja aivan vuoden loppumetreille saakka se piti listallani ykköspaikkaa hallussaan.

3. Dorian Grayn muotokuva

Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva on sellainen kirja jonka tarina pyörii mielessä vielä välillä lukemisen jälkeenkin. Tiedän kirjan jakavan paljon mielipiteitä. Minusta se oli kaikessa kummallisuudessaan sellainen kirja, että sitä luki pääosin mielellään eteenpäin. Kirja kertoi ihmismielen pinnallisuudesta, nuoruuden ja kauneuden ihannoinnista ja siitä mitä tapahtuu, jos pinnallisia asioita alkaa arvostaa liikaa. Tarina oli välillä vastenmielinen, välillä hauska ja koko ajan vähän outo. Kirjan päähenkilö Dorian Gray on vaikutuksille altis nuori mies. Lordi Henry huomaa sen ja alkaa manipuloimaan Doriania tekemään ja kokeilemaan kaikenlaista. Lordi Henryn sanojen myötä Dorian Gray tulee tietoiseksi omasta ulkonäöstään ja toivoo pysyvänsä aina samannäköisenä kuin hänestä nuorena maalattu muotokuva. Toive toteutuu ja Dorian pystyy tekemään mitä tahansa ilman, että synnit jättävät jälkeäkään hänen kasvoihinsa. Pian Dorian huomaa muotokuvansa muuttuvan tekojensa ja ikääntymisensä myötä, mutta sen huomattuaan asioita on liian myöhäistä korjata. Dorian on jo ehtinyt myydä sielunsa pahuudelle.

4. Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä

Aloitin lukemaan Taylor Jenkins Reidin kirjoittamaa kirjaa Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä yhtenä lokakuisena perjantaina junassa ja luin kertaistumalta ensimmäiset sata sivua. Kirja koukutti heti ensisivuilta alkaen. Mitä muutakaan voisi odottaa, kun puhutaan Hollywood-ikonin skandaalien täyteisestä glamourelämästä? Samaan aikaan kun kirja kertoo aikansa kuuluisimman näyttelijän tarinaa, se käsittelee mielestäni kahta isoa teemaa: mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään päästäkseen julkisuuteen ja mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään sen eteen, että jotkut palaset elämästä pysyvät julkisuudelta salassa. Toiset asiat ovat sellaisia, että ne salatakseen on uhrattava matkalla ihmissuhde, ehkä useampikin. Hollywoodin glamour ei ehkä olekaan ihan niin hohdokasta kuin miltä ulospäin vaikuttaa. Lopun juonenkäänteet eivät ehkä olleet aivan mieleeni, mutta muutoin kirja oli varsin viihdyttävä ja sitä oli hauskaa lukea eteenpäin. Aion tulevanakin vuonna jatkaa Taylor Jenkins Reidin kirjojen parissa, sillä joulupaketista paljastui hänen toinen teoksensa Juhlat Malibussa. Odotan sen olevan yhtä lailla mukaansatempaava ja viihdyttävä kuten tämä Evelyn Hugon tarinakin oli.

5. Tuhat loistavaa aurinkoa

Siinä vaiheessa kun olin varma, etten ehdi lukea tänä vuonna toista Akhilleen laulun kaltaista sielua ja sisuskaluja raastavaa kirjaa, tulin tarttuneeksi Khaled Hosseinin kirjaan Tuhat loistavaa aurinkoa. Siis se kirja, josta mainitsin aiemmin täällä blogissa kun löysin sen parilla eurolla kierrätyskeskuksesta. Voi pojat mikä lukukokemus ja tunteiden vuoristorata järkytyksestä ja epäuskosta aina pienesti kasvavaan toivonkipinään tuon kirjan kansien välistä löytyikään. Heti tarinan alussa maalaillaan kuvaa maailmasta, jossa naisen ei ole hyvä olla ja sellaisena maailma kirjan edetessä pitkälti pysyykin. Kirja kertoo kahden afganistanilaisnaisen Mariamin ja Lailan elämästä. Naiset päätyvät erilaisista lähtökohdista ja erilaisten kokemusten saattelemana kumpikin saman miehen vaimoksi. Kirja oli niin täynnä julmuutta ja väkivaltaa ja kuolemaa ja kaikkea ikävää, että välillä oli pakko keskeyttää sen lukeminen. Kirjassa käsiteltiin Afganistanissa riehuvaa sotaa ja sen keskellä naisen asemaa (tai enemmänkin sen puutetta) ja niinä hetkinä, kun kirjaa pystyi lukemaan, suorastaan ahmin tarinaa eteenpäin. Tarina oli koskettava, koukuttava, hirveä, traaginen ja omalla tavallaan myös kaunis ja toiveikas. Mamalle sellainen huomio, että tätäkin lukiessa joudut ehkä varaamaan nenäliinan jos toisenkin käden ulottuville. Olin aiemmin sitä mieltä, että Akhilleen laulu on suosikkikirjani mutta ehkä sittenkin tämä kirja vie sen paikan.

Ekstramaininnat haluan antaa seuraaville kirjoille (en kuitenkaan pysynyt siinä viiden kirjan suosittelussa, hups): Tällä tavalla hävitään aikasota, joka kertoo kahden sodan vastakkaisilla puolilla taistelevan agentin välisestä kirjeenvaihdosta. Vasta kirjan puoliväliä lähestyessä aloin vähän saamaan käsitystä siitä mistä kirja kertoo. Se oli hämmentävä, kauniisti kirjoitettu (suorastaan runollinen) tarina, jonka lukeminen tuntui sellaiselta unelta joka ihmetyttää heräämisen jälkeen ja jota ei aamupalapöydässä osaa pukea sanoiksi ja selittää muulle perheelle. Juoni tässä kirjassa oli mitäänsanomaton, mutta hahmojen välisen kirjeenvaihdon kehittymisen seuraaminen oli jopa koukuttavaa. Näin päästin perheeni päiviltä, kertomus Gracesta joka istuu vankilassa murhasta jota ei tehnyt, mutta ei niistä monista murhista jotka hän teki. Kukaan ei tiedä, että Grace on murhannut koko perheensä ja nyt hän vankilassa istuessaan kirjoittaa tarinansa ylös ja kertoo, miten on onnistunut murhaamaan perheen verran ihmisiä kenenkään huomaamatta. Kirke, aiemmin mainitun Madeline Millerin toinen kreikkalaiseen mytologiaan liittyvä kirja joka kertoo tarinan auringonjumala Helioksen tyttären Kirken kasvusta perheen mustasta lampaasta mahtavaksi noidaksi. Kiltin tytön murhaopas, koukuttava murhamysteeri jossa lukioikäinen Pippa päättää kouluprojektinaan selvittää muutama vuosi aiemmin kotikaupungissaan tapahtuneen murhan. Tämän jatko-osa Kiltti tyttö, julma kosto oli ehkäpä jopa ensimmäistä parempi, trilogian viimeistä osaa en ole vielä lukenut mutta jos vain saan kirjan tänä vuonna käsiini niin aion lukea sen. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Emily Henryn kirjat, jotka tuntuvat romanttisen komediaelokuvan ja kuukauden mittaisen kesäloman yhdistelmiltä. Luin Lomalla kaikki on toisin (oli ihan ok) ja Happy Place (suomennettu kaiketi nimellä Lempipaikka, tykkäsin).

Ensi vuodelle tiedossa on jo monenlaista luettavaa. On joululahjakirjaa ja sellaisia, mitä tilasin Vintedistä (kun halvalla sain), vaikka ei pitänyt ostaa sieltä mitään kirjoja vaan myydä ylimääräisiksi jääneitä vaatteita. Oho hups. Kerron niistä lisää vaikka sitten kun on niiden vuoro tulla luetuksi.